Taava Koskinen, Sofia Wilkman- rauhan ja rauhattomuuden maalari. Taide-lehti 1/2008

Väri ja viiva ovat Wilkmanin teosten pelkistetyt peruselementit, joista jommallakummalla on yleensä soolorooli. Värit ovat sivuroolissa ollessaan hienoviritteisiä, usein häivähdyksenomaisia, mutta etualalle noustessaan ne ottavat yleisön. Viiva on joskus poissa melkein kokonaan, mutta dominoidessaan se ottaa kertojanäänen. Usein tekemisen taustalla on kimmokkeena jokin löydetty teksti, joka tukee työskentelyä. Silti teokset eivät ole missään nimessä kerronnallisia siten, että vaikutin olisi suoraan tunnistettavissa. Taiteilija ei tarjoile mielipiteitä tai vastauksia; hän herättelee kysymyksiä.

Yksi hienoimpia ominaisuuksia Wilkmanin taiteessa on kyky käsitellä mittakaavaa. Tämä ei koske ainoastaan teosten suuria kokoeroja laajoista kankaista enemmän tai vähemmän miniatyyreihin. Se liittyy myös kunkin teoksen sisäiseen dynamiikkaan. Teos St. Petersburg (1997, öljy kankaalle, 10 x 30 cm) on hyvä esimerkki pienen suuruudesta. Maalaus on toteutettu muutamalla valkoisella siveltimenvedolla mustalle, öiselle taustalle, jolla on muutama valonhäive. Silmien eteen piirtyy panoraama Neva-joen halkaisemasta viiden miljoonan asukkaan kaupungista, jonka ylle kohoaa maailman neljänneksi korkein kupolirakennus, Iisakin kirkko.

Ikkunan ja säleverhon teemat ovat kulkeneet kauan Sofia Wilkmanin teoksissa. Näihin teemoihin liittyy mielestäni hänen tuotantonsa selkein taidehistoriallinen sukulaissieluisuus: yhteys romantiikkaan. Taitelijan kertoman mukaan 2000-luvulla syntyneiden säleverhomaalausten konkreettisena lähtökohtana oli alkujaan hänen omistamansa bambuverho. Matkalla yksityisestä yleiseen se muuttui ruiskumaalaustekniikalla toteutetuissa maalauksissa unenomaisiksi yöllisiksi ikkunoiksi, joiden takaa usein hahmottui täysikuu. Yksinkertaisena elementtinä mukaan otettu tavallinen huonekasvi on maalaukseen siirrettynä varsin mystinen. Teoksista henkii mietiskelevä surumielisyys. Wilkmanin mukaan nämä maalaukset syntyivät itsereflektiona suhteessa jo voitettuihin vaikeuksiin....


Marja Sakari, Tyhjyyden täytettä - buddhalaisuudesta suomalaisessa taiteessa. Mystiikan portit.
Tampereen Taidemuseo,2003

Introspektiivisuus luonnehtii myös Sofia Wilkmanin työskentelyä. Keskeistä siinä on tasapainoilu rauhan ja rauhattomuuden välissä, mikä rakentaa teosten dynamiikan. Tätä taiteilija on kommentoinut seuraavasti: ”Rauhan etsiminen levottomuuden keskellä on leimallista nykyihmiselle – rauhaa etsitään käsittääkseni ei tuonpuoleisen takia, vaan jotta kestäisimme juuri tätä elämää. Minun työskentelyni lähtee tästä ristiriidasta. Kun sanon että työt ovat "henkisiä" tiloja niin viittaan siis näihin asioihin. Jos kuvissa on "tilaa ajatuksille" niin ajattelen että niistä voi löytää jotain joka vie katsojan omat ajatukset jonnekin, missä syntyy uusia ajatuksia ja tunteita. Mitä ne sitten ovat, on minulle samantekevää.”

”Rauhan ja levottomuuden tunne ja ristiriita on yksityisesti ja myös yhteiskunnallisesti esillä jokapäiväisesti. Ihminen hakee rauhaa, mutta levottomuus on päällekäyvää ja häiritsee meitä. Tämä on myös itämaisessa ajattelussa eräs lähtökohta – olemisen ristiriita ja päämäärät. Rauhan etsiminen ei ole itsetarkoitus sinänsä. Mikään ei ole staattista vaan olemme koko ajan liikkeessä olemassaolossamme. Mutta jos emme ole tietoisia siitä että voimme itse vaikuttaa olemiskokemuksiimme, niin joudumme tavallaan virtaan joka vie taaksepäin.”

Taidehistorioitsija Marja Sakari on analysoinut Wilkmanin teoksia buddhalaisuuden näkökulmasta artikkelissaan ”Tyhjyyden täytettä – buddhalaisuudesta suomalaisessa taiteessa” teoksessa Mystiikan portit (Tampereen taidemuseo 2003). Sakarin mukaan buddhalaiseksi voi luonnehtia taidetta, joka ” – – virittää mielemme avoimuuteen ja kykenee edes jossain määrin vapauttamaan mieltä sitä vangitsevista harhakuvitelmista ja ennakko-oletuksista valottaen kaiken pysymättömyyttä ja maailman illuusionkaltaisuutta.”

Sakari tuo esiin, että buddhalainen ajattelu välttää länsimaiselle tyypillistä minäkeskeistä lähestymistapaa eikä myöskään jäsennä ilmiöitä dualistisesti, esimerkiksi asettamalla järkeä ja mielikuvitusta vastakkain. ” – – Sofia Wilkmanin maalaukset liikkuvat ikään kuin kahden rajalla, selittämättömän ja ymmärrettävän välitilassa. – – ”Maalaukset estävät varmuudella sanomisen, yksiselitteisen totuuden.”